perjantai 5. lokakuuta 2012

Fiskarsin ja Bilnäsin syksy

Syysloma. Tänä vuonna minulla se on ollut hiukan erilainen. Tämä syksy on kuitenkin ollut jotenkin erityisen kaunis ja lämpöinen sateesta huolimatta. Syksyn kunniaksi päätimme ystävän kanssa lähteä reissuun ihastelemaan Fiskarssia ja Bilnäsia. Eipähän ainakaan ollut painetta loman keleistä, odotettavissa oli kuitenkin pilvistä ja sateista. Fiskarssissa säästyttiin kuitenkin sateelta ja sain napsittua muutamia tunnelmakuvia :).





Aivan ihania Desicon kynttilöitä pirteissä väreissä!Desicon sivuilta lainattua: "Desicon kauniit kynttilät valmistuvat idyllisessä Fiskarsin ruukkikylän vanhassa navetassa, joka oli aikoinaan Suomen suuri navetta. Kynttilätehtaan juuret ulottuvat vuoteen 1963, jolloin nykyisen omistajan isä aloitti kynttilöiden valmistamisen Helsingissä."






Bilnäsissä käytiin haaveilemassa Rakennusapteekissa. Talo on aivan ihana, täynnä ideoita ja kauniita tapetteja ja kaikkea muuta mahdollista etenkin entisöitävien talojen tarpeisiin. Suosittelen kyllä kaikille Fiskarssissa ja Bilnäsissä käyntiä ihan fiiliksen takia. Kesällä pääsee paremmin tutustumaan putiikkeihin, jotka ovat nyt syksyllä valikoiden auki. Voin vain kuvitella miten ihanannäköistä Fiskarssissa on jouluna! Fiskarssin Ruukin Joulu avautuukin 1.12.

Tälläiset laatat ois oikeastaan aika kivat keittiön välitilaan!



Mehukkaan näköisiä väripurteloita :)

Tammisaaresta matka jatkui Helsinkiin tutustumaan Mosa Interiorssin edustamiin mahtaviin tuotteisiin sekä muutamiin muihin Helsingin putiikkeihin! Niistä kirjoittelenkin myöhemmin hiukan lisää :)!

-Henna

5 kommenttia:

  1. Hei hyvältä näyttää kuvat - ja muutenkin! :) Innokkaana seurailen jatkoa... ;)

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä se tästä lähtee :). Vinkkejä otetaan vastaan!

    VastaaPoista
  3. Hei, täällä on myös yksi innokas blogin seurailija.Upeita kuvia joista välittyy hyvää fiilistä ja tunnelmaa! ;)

    VastaaPoista
  4. Hei! Kiva blogi ja hienot kuvat. Seuraan mielelläni jatkossakin. Liikun itse paljon Fiskarsissa, Billnäsissä ja Tammisaaressa ja olen käynyt kuvaamassa näitä paikkoja. Avasin viime vuoden lopussa oman blogin, jossa kirjoitan mm. lähimatkailusta, ravinnosta ja sisustuksesta. Tässä linkki yhteen juttuun: http://foodandfeeling.blogspot.fi/2012/12/tammisaari-ja-fiskars-joulutunnelmissa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Minulle tuli täysi blogi-hiljaisuus melkein pariksi vuodeksi, mutta nyt taas uudella innolla aloittelen uudestaan :). Käynkin kurkkaamassa sinun blogisi myös! :)

      Poista